Referenssit

Halonen Lappeenranta Oy ja KH Kantola yhteistyössä

Lappeenrannan kauppakeskus Oprissa sijaitseva Halonen Lappeenranta Oy on paikallinen vaatteiden ja jalkineiden erikoisliike, joka on toiminut Lappeenrannassa jo 70 vuoden ajan. Valtakunnallisen ketjun valikoimasta löytyy miesten, naisten sekä lasten ja nuorten osastot, joiden valikoima kattaa kaiken jalkineista takkeihin.

Haastattelimme yhteistyöstä Nina Haimilaa. “Kiinteistössä on 4 kerrosta, joista kolmesta löytyy myymälätiloja. Neljännessä kerroksessa on taustatiloja” Nina aloittaa kertomaan huollettavasta pinta-alasta. “Kantolan huoltomiehet huolehtivat sisätilojen lisäksi katon kunnossapidosta ja myymälän edustan jalkakäytävän siisteydestä. Vanhassa kiinteistössä on aina jotain huollettavaa” Nina naurahtaa.

Parasta yhteistyössä on Ninan mukaan se, että sama palveluntarjoaja on toiminut kumppanina jo 20 vuoden ajan. “He tuntevat kiinteistön läpikotaisin ja osaavat ehdottaa meille ajoissa huolto- ja korjaustoimenpiteitä, jotta vältymme isommilta ongelmilta. Heiltä löytyy paljon osaamista saman katon alta, jonka lisäksi heillä on vertaansa vailla oleva sidosryhmä apuna.” Nina kiittelee.

Kumppanille annetaan erityistä kiitosta nopeasta reagoinnista ja rehdistä toiminnasta. “Aina ollaan auttamassa, vaikka sopimukseen ei ihan kaikkea olla kirjattu ylös. Suosittelen KH Kantolan palveluita varauksetta kaikille.” Nina päättää.

Kiinteistö Oy Vanha Panimo ja KH Kantola – vuosia jatkunut yhteistyö kantaa hedelmää

Ylamaa Group, yksi johtavista suomalaisista kivialan yrityksistä sekä Lappeenrannan alueen asuntojen ja liiketilojen kiinteistösijoittaja, toimii Kiinteistö Oy Lappeenrannan Vanhassa Panimossa. 

”Yhteistyömme KH Kantolan kanssa alkoi vuonna 2003. Heidän vastuullaan on arvokiinteistöjä, kuten Kiinteistö Oy Lappeenrannan Vanha Panimo. Se sijaitsee ehdottomasti kaupungin kauneimmalla paikalla Lappeenrannan satamassa. Upealla alueella sijaitseva Ainonkatu 23 on myös mainitsemisen arvoinen kohde.” toteaa Jouni Okko. Pelkästään panimon tiloissa on yli 3500m2 hoidettavana. ”Vanha Panimo on Museoviraston suojelema ja se toimii käyntikorttina kaupunkiimme. Se sijaitsee paraatipaikalla ja useat turistit kuvaavat itsensä kohteessa päivittäin. Sen pitää olla aina puhtaassa ja huolletussa kunnossa.” Jouni kertoo.


Yhteistyötä kehitetään yhdessä käyttäjän, tilaajan ja palveluntarjoajan kanssa

”Asiakkaamme ovat vaativia ja haluamme tarjota heille vain parasta. KH Kantolan työntekijät ovat rehellisiä ja tekevät sen, mitä on luvattu. Palvelu on heillä erinomaista.” Jouni kiittää. Varsinkin talviaikaan tehtävät lumityöt, hiekoitukset ja liukkauden estoon liittyvät ennakoivat toimenpiteet saavat asukkaat kiittämään vuolaasti omaa huoltoyhtiötään. ”Asukkaamme arvostavat suunnattomasti sillä he voivat luottaa siihen, että pihalla on turvallista kulkea.”

Talotekniikan kehittyessä kiinteistöhuollon kumppanilta tullaan vaatimaan entistä enemmän osaamista ja kykyä ennakoida sekä tiedottaa kiinteistön asukkaita ja muita käyttäjiä tulevista remonteista, sekä yleisiin tiloihin suunnitteilla olevista muutostöistä.

”Voin suositella KH Kantolan palveluita varauksetta. Kaikenlaisia erikoiskysymyksiä ja -järjestelyitä joudutaan aina tekemään ja pyytämään, mutta koskaan ei olla jääty niin sanotusti kylmäksi. Apua on aina saatavilla suoraan, tai sitä hankitaan valtavan verkoston avulla. KH Kantola on sanan jokaisessa merkityksessä täyden palvelun kumppani.” Jouni Okko päättää.

Jätä pika­yhteydenotto

 

Soita päivystysnumeroon

0500 558 052